Siirry sisältöön
Koodeja näytöllä

Järjestelmässä tehdään päivitys tiistaina 25. toukokuuta kello 20

Sarastia Rekryn järjestelmässä tehdään päivitys tiistaina 25. toukokuuta kello 20 alkaen. Järjestelmäpäivitys aiheuttaa lyhyen käyttökatkon. Käyttökatkon kesto on arviolta noin tunnin, mutta päivitys voi valmistua nopeamminkin.

Päivityksen myötä jatkossa työtarjottimen pudotusvalikosta löytyy kaikki sijaispalvelun paikkakunnat, riippumatta siitä onko alueella avoimia sijaisuuksia. Lisäksi työtarjottimella toiveita tehdessä termi ”toive onnistui” muuttuu termiksi ”toiveesi on käsittelyssä”, joka ilmaisee paremmin sitä, että toivetta käsitellään Sarastia Rekryssä.

Jatkossa saatavillaoloaikoihin pystyy myös asettamaan aikoja, milloin ei ole käytettävissä keikkoja varten. Keikkatyöntekijä voi esimerkiksi ilmoittaa, ettei ole koskaan arkisin käytettävissä, mutta viikonloppuisin keikkailu on mahdollista.

Asiakasnäkökulmasta yksi järjestelmäpäivityksen toivottu muutos on se, että jatkossa laskuilla on ALV-erittely.

Ajankohtaista

Oiva vahvistus.