Siirry sisältöön

Kerttuli keikkatyöntekijän silmin

Eläkkeellä oleva sairaanhoitaja Arja Niva tekee säännöllisesti keikkaa Turussa Kerttulin osasto 4:ssä, jossa hän työskenteli ennen eläkkeelle jäämistä vakituisena työntekijänä. Kerttulin osasto 4 kuuluu vanhuskeskus 2:seen ja on ikäihmisten asumispalveluyksikkö, jossa on asiakkaina muisti- ja monisairaita.

Turun vanhuskeskuksiin haetaan jatkuvasti uusia keikkatyöntekijöitä. Keikkaa on tarjolla hoitajiille, hoivatyöntekijöille ja sairaanhoitajille. Keikkoja on tarjolla tälläkin hetkellä runsaasti. Myös opiskelijat, joilla on 2/3 opinnoista takana, ovat tervetulleita keikoille Turun vanhuskeskuksiin!

Niva kuvaa Kerttulin osasto 4:ää mukavaksi keikkayksiköksi.

– Tunnen yksikön asiakkaat hyvin, koska olen jäänyt kyseiseltä osastolta eläkkeelle. Vanhat työkaverit ovat ottaneet minut keikoille hyvin vastaan ja olen viihtynyt Kerttulissa! Siitä on tietysti hyötyä, että osasto on tuttu, kehuu Niva.

Parasta Nivan mukaan keikkatyössä on se, että voi itse valita omat keikat ja sitä kautta työpäivät. Siten työt on helppo sovittaa omiin menoihin.

– Teen keikkaa oman tarpeen mukaan. Toisinaan otan useamman keikan viikossa, toisina vähemmän. Joinain viikkoina en tee keikkaa ollenkaan ja vietän aikaa lasten ja lastenlasten kanssa. Keikkaillessa on myös helpompaa sanoa suoraan, että nyt ei sovi, jos esimies pyytää keikalle, kertoo Niva.

Nopea palkanmaksu kannustaa keikalle

Keikkatöiden tekeminen eläkkeellä sopii Nivalle erinomaisesti. Hän kannustaakin muita eläkeläisiä ja tietysti muissakin elämäntilanteissa olevia kokeilemaan keikkailua.

– Keikkatyö sopii hyvin ihmiselle, joka ei halua sitoutua yhteen samaan paikkaan. Eläkeläisenä töitä tekemällä pysyy pirteämpänä ja saa kokea itsensä tarpeelliseksi. Keikkailemalla saa myös pienen eläkkeen lisäksi lisätuloja, vinkkaa Niva.

Sarastia Rekryn kautta keikkaillessa maksetaan myös palkka joka perjantai, mikä on ollut Nivan mielestä hieno asia.

– Olen tykännyt PJP-mallista. Jos saisin koko kuukauden palkan vasta kuukauden lopussa, olisi hankalampaa laskea tuloja ja menoja. PJP-mallissa on parasta se, että jos tulee esimerkiksi joku yhtäkkinen tarve ostaa jotain, saa nopean palkanmaksun ansiosta nopeasti rahat tilille. Se myös motivoi tekemään jopa enemmän keikkatyövuoroja, selventää Niva.

Kiinnostaako keikkatyö? Aloita keikkailu täältä!

Ajankohtaista

Oiva vahvistus.